Ikuisuushetkesi

Tunne stressistä alkaa raueta. Hyvä olo valtaa kehoni. Ajattelen niin, että ihminen on kai onnellisin silloin, kun ei halua mitään.

Jokuset sanovat, että pitää olla toivoa. Minusta ei. Mikään ei ole niin suurta itsepetosta kuin yritys pitää toivoa yllä. Mikään ei petä ihmiskuntaa niin paljon kuin toivo paremmasta, sanoi joku viisaskin. Onni on aina tässä ja nyt, ei koskaan huomenna.

Viikonlopun aivan ihanaa, rentoa nautinnollista olotilaa ei oikein
pysty kuvailemaan sortumatta ylisiirappiseen, yltiöpositiiviseen pilvissä
lentelyyn, joten kirjoitan vain itselleni muistisanoja, joihin kaikki
liittyi:

Tunne , että on rakastettu. Komeus, valkoinen hippipaita, takapuoli,
aurinko, syli, uni, syli,voitettu migreeni, Loistoruoka,
poreileva juoma,ajatusleikki, silitys, kädet, kädet, etana, maitokahvi,
iltakoulu, sormet ja suu, kädet kasvoilla, vaaleanpunainen kuorrutus,
kärsivällisyys, kiirettömyys, maku, nauru, aurinkolasien tarve,
katseet, sinua sinua rakastan ja tansahtelu, spaghettikattilan porina,lisää
mainiota murkinaa ja
auringon lämpö puistossa, viikatun pyykin tuoma ilo toiselle, värikartat,
etukäteen kaipaaminen, lupa nauttia. Aidosti. Hetken taikaa. Vain hetken aikaa.

suomi, kesä, mikä vuosi lieneekään, mutta hieno lämmin kesä. takaisin suomessa pitkän ajan jälkeen... saimaa, ja mökki ihan rannalla, voiko enää loistavampaa toivoa. sauna lämmitetty, kai makkaratkin tai jotkut paistetut. mutta mikä parasta: ihana ystävä, jonka kanssa sitten päätettiin nukkua ulkona. joo, ok, ollaanhan nukuttu  aasiassa aina ulkona, mutta SUOMESSA ulkona , oisko vähän kylmä...joo joo.viritettiin sit se moskiittoverkko pation katokseen järven "päälle". uskomatonta. aivan  täydellinen lämpötila (ja olotila). hyvä oli ihmisen olla...

aamulla, kun heräilimme, purjeveneistä katseltiin ihmeissään patiolla olevaa keijukaistelttaa, josta blondikeijukaiset katselivat yhtä ihmeissään ohikulkevia...

Istun vuoteellani ja kuuntelen lokkien huutoja, avoimesta ikkunasta
tulee sisään kesäpäivä. Rakas ystäväni on nukahtanut. Hänen päänsä lepää
sylissäni ja sivelen hiuksia, jotka niskan ruskettunutta ihoa vasten
näyttävät valkeilta. Puhtaisiin lakanoihin tarttuu auringon ja ajan
pysähtymisen tuoksu. Hetken ohimenevyys ja se, että riennämme pian omiin
suuntiimme, on hyvä.

Herään ennen aamunkoittoa, katselen hiljaisuutta ja valon tuloa. Kuuntelen hengitystä. Hiljaa. Levottomuus, se joka aina näivä hetkinä tulee, on poissa. Odotan. Ei. Ei se nyt tule. Käännyn.

Ja juuri silloin se tulee. Nyt. Onnen hellä huitaisu. Kaikki tässä hetkessä on kohdallaan. Kyyneleet vierivät kaulakuoppaan.

Tässä hetkessä on kaikki. Olen onnellinen.