Ikuisuushetkesi

...löysin ikuisuushetkeni. Duuni ei ollut helppo - hetken pitäisi olla täynnä jotain hyvää tunnetta, hetki pitäisi muistaa niin elävästi että sen osaisi kuvailla; hetkessä pitäisi olla läsnä vain hyviä elementtejä, ja niitäkin mahdollisimman paljon. Sellaisessa hetkessä minä haluaisin viettää afterlifeni.

Tapaninpäivä 1996. Vuoden pimein aika Jyväskylässä, mutta tuoretta rakkautta on ilmassa, koko planeetta on vaaleanpunainen ja helisevä :-) Olemme, rakkaani ja minä, isossa puutalossa mäen päällä, Ad Astra -teatterissa odottamassa esityksen alkua. Paikalla on hyvin vähän muita ihmisiä. Lämpiö on kahdessa tasossa, ylempi taso on lähellä ikkunoita. Paljon vihreäksi maalattuja pintoja, vanhan puutalon henkeä kalusteissa ja kattauksissa. Kynttilät palavat pöydillä.

Tiskin takana myy lippuja ja kahvia hyvä ystäväni Pasi.

Meillä on aikaa ennen esityksen alkua. On hiljaista. Tutkittuamme ympäristöä rakkaani menee istumaan puutuolille selin lämpiötilaan ja tiskiin, katse kohti ikkunaa jossa näkyy sydäntalven pimeyttä ja hiukan omaa kuvaa heijastuksena. Pimeyden keskellä näkyy joitain valoja, mutta emme ole ihan asutuksen vieressä. Menen seisomaan rakkaani tuolin taakse ja laitan kädet takaapäin hänen rinnalleen. Rakkaani tarttuu käsiini, ja olemme vain siinä, tuijotamme samaan suuntaan ulos pimeyteen ja annamme ajan kulua. Tiedän, että muutaman metrin päässä takana on hyvä ystäväni, edessäni on rakkaani, paikka on hyvä, maineikas teatteri vanhassa puutalossa. On lämmin, on aikaa nauttia. Kynttilänvalo armahtaa, energia ja lämpö virtaa rakkaani ja minun välillä. Kaikki on täydellistä.