Ikuisuushetkesi

Huumehöyry, pidennetty orgasmi, paskalla istuminen. Ne ovat
miellyttäviä hetkiä, mutta näitä en taida valita afterlifekseni,
sillä joutuisin varmaankin jakamaan sinivaloa hohtavan
paskahuusin varsin monen muun kanssa. Apropoo.

Hetkeeni kuului merkittävänä osana teknoraatti-ihmisen
selkäydinjatkeen toiminta, sitä en voinut hallita, se vaan
tuli. Ensinnäkin taustatiedoksi se, että olin tullut itselleni
ulos kaapista kaksi vuotta aiemmin.

Opiskelijalössi rynni vanhan yo. talon saliin juuri viisitoista
yli alkavaan seminaariin. Oli vuoroni pitää kalvoshöy (tämä
tapahtui aikana, jolloin vielä piirrettiin tusseilla ihan
oikeille kalvoille) ja hermot olivat sopivasti
pinkeinä. Korinttilaisin pylväin korsitellussa rappukäytävässä
kävi niin, että Janne otti tiukasti tukea vyötäröltäni - takanani
kun kulki - ja piti hiukan liian kauan otettaan vyötärölläni kuin
mitä pelkkä itsensä tasapainoon saattaminen olisi
vaatinut. Selkäydinjatkeeni lähettämä impulssi oli liian suuri ja
näin jälkeenpäin asiaa mietittyäni, proppuni vain paloi: en
nähnyt mitään, en kuullut mitään, käsivarteni karvat nousivat
pystyyn, sieraimeni laajenivat - kaikki se adrenaliini, jonka
munuaisten kuorikerros oli säästänyt seminaarin koitosta varten
pääsi verenkiertooni - jo nyt. En nähnyt enkä kuullut mitään,
koska absoluuttisesti viidessä sekunissa ei ole paljoa näkemistä
tahi kuulemista, mutta aika pysähtyy tällaisissa tilanteissa
(onnettomuuteen joutuneetkin kertovat usein siitä, kuinka he
näkivät itsensä kuin hidastetussa elokuvassa lentävänsä
tuulilasin läpi jne). Seminaarin aikana sain katsella Jannen
lyhyeksi ajeltua takatukkaa, olla ajattelematta, olla vain olemassa.

Kun sekunneista tuli minuutteja ja minuuteista tuli tunteja, kun
tunnin substanssi läheni asymptoottisesti nollaa ja minä koin
ensimmäistä kertaa pikaihastumisen, enkä hävennyt sitä. Voiko
ensimmäisen kerran kokea useammin kuin kerran?